Albania on matkailijalle turvallinen maa, erityistä turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta ei varsinaisesti ole syntynyt ja maan yleinen turvallisuustilanne on hyvä.

Taskuvarkauksien ja käsilaukkuryöstöjen mahdollisuuteen kannattaa kuitenkin varautua varsinkin Tiranassa pitämällä arvoesineet ja kännykät turvallisessa paikassa ja välttämällä ruuhkia ja kerjäläisiä. Myös kaupungin puistoissa ilta- ja yöaikaan kokoontuvia kulkukoiria on syytä välttää. Emme suosittele liikkumista yksin Tiranassa pimeän jälkeen hyvin valaistujen alueiden ulkopuolella.

Kuten monissa muissakin Välimeren alueen maassa, liikennekulttuuri Albaniassa eroaa Suomalaisesta huomattavasti. Yksityisautoilu oli kiellettyä luksusta kommunistidiktatuurin luhistumiseen asti 1980-luvun lopulle ja albanialaiset ovat sittemmin päättäneet ottaa vahingon takaisin - liikenne on pohjoismaisesta näkökulmasta katsoen vauhdikasta ja kaoottista, tiet huonoja ja liikennesääntöjen noudattaminen ilmeisen vapaaehtoista. Katuja ylitettäessä on oltava erityisen varovainen.

Albaniaan ei vaadita erityisiä rokotteita, joskin perusrokotusten olisi suotavaa olla kunnossa (jäykkäkouristus, polio) ja hepatiittirokotetta suositellaan yleisesti. Infektoituneilta alueilta saapuvilta edellytetään keltakuumerokotusta.

Albanialainen terveydenhuolto ei vielä yllä länsieurooppalaisiin standardeihin, emmekä suosittele julkiseen terveydenhuoltoon turvautumista. Allaolevasta linkistä löytyvät Yhdysvaltain suurlähetystön suosittelemat, amerikkalaiset vaatimukset täyttävät lääkärit ja lääkäriasemat yhteystietoineen.

Pyydä lisäksi matkavakuutusyhtiöltäsi lista mahdollisista sopimuslääkäreistä tai -sairaaloista. Kaikkia länsimaisia lääkkeitä on yleisesti saatavilla paikallisista apteekeista, usein myös ilman reseptiä. Lista terveydenhuoltopalveluista Albaniassa: http://www.ediplomat.com/np/post_reports/pr_al.htm.

Vesijohtovettä ei Albaniassa suositella juotavaksi.

Suositamme kaikille matkustajillemme matkavakuutuksen ottamista.

Linkit:

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme