Pukeutuminen

Omanissa ei ole virallisia pukeutumismääräyksiä eikä naisten oleteta käyttävän huntua tai päähinettä. Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa on suositeltavaa pukeutua konservatiivisesti, eikä lyhyitä hameita tai shortseja, paljaita olkapäitä tai selän tai vatsan paljastavia vaatteita suositella uimarantojen ulkopuolella sen paremmin naisille kuin miehillekään.

Uskonto

Omanilaisten enemmistö kuuluu Ibadisminä tunnettuun oppisuuntaan joka puritaanisista juuristaan huolimatta on kehittynyt erääksi suvaitsevimmista islamin haaroista..

Käyttäytyminen

Oman on suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta vahvasti kiinni perinteissään. Turismin vähyyden takia ulkomaalaisiin ei ole totuttu syrjäseuduilla ja ihmiset odottavat matkailijan kunnioittavan paikallisia tapoja. Vasenta kättä pidetään epäpuhtaana, joten syödessä, ojennettaessa tai vastaanottaessa jotain ja tervehtiessä käytetään oikeaa kättä. Myös kengän pohjia pidetään likaisina, joten istumista niin, että kengän pohja osoittaa toiseen henkilöön pidetään epäkohteliaana. Puheenaiheista uskontoa sekä politiikkaa - erityisesti hallitsijan arvostelua kannattaa välttää. Arkaluonteisten kohteiden, kuten lentokenttien, siltojen, sotilaskohteiden jne. valokuvaus on kielletty. Henkilöiden, erityisesti naisten kuvaamiseen tarvitaan aina lupa.

Muslimien pyhän kuukauden, Ramadanin, aikana syöminen, juominen ja tupakointi eivät ole suositeltavaa päiväsaikaan kansainvälisten hotellien ulkopuolella.

Alkoholi

Alkoholia on Omanissa saatavilla lähinnä kansainvälisistä hotelleista ja paremmista ravintoloista. Alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla on kielletty.

Passi ja viisumi

Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin Omaniin. StarlightTours järjestää kaikille ryhmämatkoillemme osallistuville ryhmä- / turistiviisumit veloituksetta.
HUOM. Mikäli joku seurueestanne matkustaa muulla kuin Suomen passilla ilmoita siitä jo matkaa varattaessa!

Suomessa ei ole Omanin suurlähetystöä, joten pidempiaikaiset ja henkilökohtaiset viisumit on haettava Omanin Berliinin lähetystöstä henkilökohtaisesti tai postitse.

StarlightTours voi myös hakea viisumia puolestanne, tällöin hakuaika on vähintään 10 arkipäivää - olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä oheisella lomakkeella.

Passin on oltava voimassa kuusi (6) kuukautta matkan päättymisen jälkeen ja siinä ei saa olla mitään merkintöjä jotka viittaavat Israelissa vierailuun - mukaan lukien Egyptiläiset ja Jordanialaiset poistumisleimat Israelin vastaisilta raja-asemilta.

Valuutta

Omanin rial (OMR) on vapaasti vaihdettava valuutta, mutta sen hankkiminen Suomesta ennen matkaa ei yleensä ole mahdollista. Omanin rial on arvoltaan noin 1,9 euroa (1€ = n.0,52 OMR). Rahanvaihto Omanissa on helppoa, kansainvälisiä pankkeja ja -pankkiautomaatteja, jotka hyväksyvät ulkomaiset Visa-, Electron-, Master Card- ja Maestro-kortit on kaupungeissa paljon. Matkashekkien vaihtaminen on hidasta ja yleensä melko kallista. Matkavaluutaksi suosittelemme euroja tai US Dollareita. Luottokortit hyväksytään yleisesti maksuvälineenä kalliimmissa ravintoloissa, sekä hotelleissa.

Sähkö

Sähköjännite on 240V ja yleisimmin käytetty pistorasiatyyppi on standardi eurooppalainen pyöreä, ei-maadoitettu, rasia johon suomalaiset laitteet sopivat ilman adaptereita. Myös Brittityyppistä kolmipiikkistä pistorasiaa käytetään paikoin.

Aika

Oman on kaksi tuntia Suomea edellä (GMT +4).

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme