Turvallisuus
Vaikka rikollisuuden määrä Etelä-Afrikassa on jo useita vuosia ollut selvässä laskussa, näyttävät tilastot vielä kohtalaisen suuria numeroita. Kaupunkien kaduilla on syytä pitää erityisen tarkkaa huolta tavaroistaan, eikä auringonlaskun ja –nousun välisenä aikana ulkona liikkumista suositella ainakaan suurten kaupunkien alueilla. Elintaso on monilla alueilla jo korkeaa, mutta köyhyyttä on vielä paljon ja varsinkin maaseudulla tämä saattaa aiheuttaa konflikteja. Kuitenkin suurimmilla turistialueilla, kuten tietyissä kaupunginosissa ja esimerkiksi luonnonsuojelualueilla on turvallisuus huomioitu hyvin. Tiettyjä ohjeita noudattamalla on matkustaminen muutenkin turvallista. Paikallinen matkailualan ammattilainen osaa varmasti neuvoa sinua näissä asioissa.
Terveys
Etelä-Afrikassa terveydenhuolto on tasokasta ja varsinkin kaupunkien, luonnonpuistojen ja rantojen läheisyydestä löytyy paljon kehittyneiden maiden tasoa olevia sairaaloita. Ruoka ja vesi ovat puhtaita (hanavesi on juotavaa ympäri maan) ja perus elintarvikkeet ovat hyvin saatavilla.


























