Yhdistyneet Arabiemiirikunnat

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat eli Arabiemiirikunnat (epävirallisissa yhteyksissä myös nimityksiä Arabiemiraatit ja Arabiemiirikuntien liitto käytetään yleisesti) on pääosin autiomaan peittämä valtio Arabian niemimaan kaakkoisosassa. Sen rajanaapurit ovat Oman, Qatar ja Saudi-Arabia. Se koostuu seitsemästä emiirikunnasta. Valtion pinta-ala on noin 90 000 neliökilometriä. Väkiluvuksi on arvioitu noin neljä miljoonaa, joista suurin osa on kansalaisuutta vailla olevia vierastyöläisiä.

Abu Dhabi

Abu Dhabi (joskus Abu Zaby) on suurin seitsemästä emiraatista, jotka muodostavat Arabiemiirikuntien liiton. Abu Dhabi on myös samanniminen kaupunki ja maan pääkaupunki. Vuonna 2000 siellä asui noin miljoona ihmistä, joista 80 % siirtolaisia. Lähes 70 % maan varakkuudesta on sijoittunut tähän emiraattiin. Abu Dhabissa ajetaan vuodesta 2009 alkaen Formula 1 osakilpailu Tammikuun lopussa. Kysy hotellipakettejamme F1-viikonlopuksi asiakaspalvelustamme.

Dubai

Dubai on väkirikkain emiraatti unionissa ja pinta-alaltaan toiseksi suurin Abu Dhabin jälkeen. Dubai erottuu muista arabiemiraateista sillä, että sen öljytulot muodostavat vain 6 % sen bruttokansantuotteesta. Suurin osa emiraatin tuloista perustuu Jebel Ali Free Zone (JAFZ) -talousalueelle ja kasvavasti turismille. Starlight Tours tarjoaa hyvätasoisia ja monipuolisia kokous- ja palkintomatkapaketteja myös Dubaihin, kysy lisätietoja asiakaspalvelustamme.

UAE

Abu Dhabi kaupunkiloma

Omatoimimatka
Matkaohjelma löytyy täältä





Hotellit Abu Dhabissa

Emirates Palace

Le Meridien Abu Dhabi

Hilton Abu Dhabi

Shangri La


Dubai kaupunkiloma

Omatoimimatka
Matkaohjelma löytyy täältä














Hotellit Dubaissa

Jumeirah Bab Al Shams

Emirates Al Maha

Mina A Salam
Al Qasr

Jumeirah Beach Hotel

Dar Al Masyaf

One&Only Royal Mirage

The Westin Mina Seyahi

Ritza Carlton

Le Royal Meridien

Le Meridien Mina Seyahi

Jebel Ali Golf Resort & Spa / Jebel Ali Palm Tree Court

Hilton Dubai Jumeirah

Sheraton Jumeirah

Oasis Beach Tower

Dubai City Hotel

Fairmont Hotel

Jumeirah Emirates Towers

Grand Hyatt Dubai City

Hilton Dubai Creek

Le Meridien Dubai City

Park Hyatt Dubai City

Metropolitan Hotel Deira

Qamardeen Hotel

Kempinski Hotel

Al Manzil

Arabian Park


Räätälöi matka »   Tai pyydä tarjous: Yhteystiedot »

© Starlight Tours 2010     Kotisivujen suunnittelu: ICTeme    

290268