
Matkanjohtaja
StarlightTours hakee osa-aikaisia matkanjohtajia kohteisiimme Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, sekä Kaukasuksella.
Odotamme matkanjohtajiltamme hyvän kielitaidon ja esiintymisvarmuuden lisäksi akateemista loppututkintoa tai pitkälle edenneitä opintoja kohdemaihimme, niiden historiaan, kieliin tai maan- ja luonnontieteeseen liittyen.
Myös kokemus ulkomailla asumisesta ja kohdealueillamme matkailusta, sekä mahdollinen kokemus matkanjohtamisesta tai oppaan työstä tuovat lisäpisteitä.
Matkamme ovat kestoltaan yhdestä kolmeen viikkoon ja keskimääräinen ryhmäkoko on noin 10 henkeä. Matkanjohtajan tehtäviin kuuluu matkan valmisteluun osallistumisen lisäksi kokonaisvaltainen vastuu matkan toimivuudesta, aikataulujen pitävyydestä ja matkustajien viihtyvyydestä kohdemaassa.
Matkanjohtajinamme voivat työskennellä joko pysyvästi kohdemaissamme asuvat, tai Suomesta ryhmän mukana matkustavat henkilöt. Kohteesta riippuen matkoja on 2 - 10 vuodessa. Kohdemaissa asuvat matkanjohtajat voivat lisäksi toimia ongelmatilanteissa tukihenkilöinä itsenäisille matkailijoillemme.
Palkkaus ja luontaisedut vaihtelevat työtehtävien ja matkakohteen mukaan.
Työharjoittelu
Starlight Tours tarjoaa vuosittain harjoittelupaikan opintojaan päättävälle
matkailualan opiskelijalle. Suuren hakijamäärän johdosta emme valitettavasti voi
vastata henkilökohtaisesti kuin haastatteluun kutsuttaville hakijoille.
Hakemukset ja lisätietopyynnöt sähköpostitse osoitteeseen info@starlighttours.fi
Tai lomakkeella sivulta: Yhteystiedot »
1.3.2007

































