Pukeutuminen

Jemenissä ei ole varsinaisia virallisia pukeutumismääräyksiä, mutta niin miesten kuin naistenkin odotetaan pukeutuvan melko konservatiivisesti eikä paljaita olkapäitä tai alle polven ulottuvia hameita tai shortseja katsota hyvällä. Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, sekä uskonnollisissa kohteissa vierailtaessa on pukeuduttava olkapäät ja polvet peittäviin vaatteisiin. Paras tapa pukeutua kesällä on löysät ja ohuet puuvillavaatteet, tukevat ja ilmavat kengät tai urheilusandaalit sekä auringolta suojaava päähine ja hyvät aurinkolasit.

Uskonto

Jemen on islamilainen valtio ja suurin osa väestöstä edustaa sunnilaista Safai-suuntausta.

Käyttäytyminen

Jemen on melko konservatiivinen valtio ja perinteisiä tapoja on syytä kunnioittaa. Vasenta kättä pidetään epäpuhtaana, joten syödessä, ojennettaessa tai vastaanottaessa jotain ja tervehtiessä käytetään oikeaa kättä. Myös kengän pohjia pidetään likaisina, joten istumista niin, että kengän pohja osoittaa toiseen henkilöön pidetään epäkohteliaana. Arkaluonteisten kohteiden, kuten lentokenttien, siltojen, sotilaskohteiden jne. valokuvaus on kielletty.

Muslimien pyhän kuukauden, Ramadanin, aikana syöminen, juominen ja tupakointi eivät ole suositeltavaa päiväsaikaan kansainvälisten hotellien ulkopuolella.

Alkoholi

Alkoholi on Jemenissä virallisesti tiukasti säännösteltyä ja laillisesti saatavilla ainoastaan kansainvälisistä hotelleista ja ravintoloista. Ulkomaalaisia pyydetään välttämään alkoholin nauttimista päiväsaikaan.

Passi ja viisumi

Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin Jemeniin. Starlight Tours järjestää kaikille ryhmämatkoillemme osallistuville ryhmä- / turistiviisumit veloituksetta.
HUOM. Mikäli joku seurueestanne matkustaa muulla kuin Suomen passilla ilmoita siitä jo matkaa varattaessa!

Suomessa ei ole Jemenin suurlähetystöä, joten pidempiaikaiset ja henkilökohtaiset viisumit on haettava Jemenin Moskovan lähetystöstä henkilökohtaisesti tai postitse. StarlightTours voi myös hakea viisumia puolestanne, tällöin hakuaika varmistetaan tapauskohtaisesti - olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä oheisella lomakkeella.

Passin on oltava voimassa kuusi (6) kuukautta matkan päättymisen jälkeen ja siinä ei saa olla mitään merkintöjä jotka viittaavat Israelissa vierailuun.

Valuutta

Jemenin Rial (YER) on periaatteessa vapaasti vaihdettava valuutta, mutta sen hankkiminen Suomesta ennen matkaa ei ole yleensä mahdollista. Jemenin Rial on arvoltaan noin 0,003 Euroa (1€ = n. 296 YER.) Rahanvaihto on Jemenissä vaivatonta, mutta kansainvälisiä pankkeja ja -pankkiautomaatteja ei juuri ole. Matkashekkien vaihtaminen on erittäin hidasta ja yleensä melko kallista. Rahan lähettäminen Jemeniin Suomesta onnistuu tarvittaessa maassa toimivien kansainvälisten rahanvälitysyritysten kautta. Matkavaluutaksi suosittelemme euroja, ei kuitenkaan yli €100 seteleitä. Luottokortit hyväksytään yleisesti maksuvälineenä vain kansainvälisissä hotelleissa.

Sähkö

Sähköjännite on 220-240V. Pistorasiatyypit vaihtelevat maan eri osissa, joten yleisadapteri kannattaa pakata mukaan.

Aika

Jemen on tunnin Suomen aikaa edellä. (GMT +3)

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme