Yleinen hintataso

Syyria on suomalaiselle halpa maa. Suurimpien hotellien ulkopuolella kaikki on huomattavasti suomalaista hintatasoa edullisempaa ja palveluiden, kuten taksien ja kampaamoiden hinnat ovat todella edullisia.

Ostokset

Syyria on kuuluisa tekstiileistään ja käsitöistään, erityisesti puiset rasiat, lautapelit ja koriste-esineet, kulta- ja hopeakorut, pöytäliinat, kaftaanit, pashmina- ja silkkihuivit sekä puhallettu lasi ja itämaiset matot ovat suosittuja tuliaisia basaareista. Lisäksi eksoottiset mausteet ja koristeelliset vesipiiput kilpailevat tilasta erittäin edullisten DVD-levyjen ja konsolipelien sekä lelujen ja kosmetiikan kanssa. Modernit amerikkalaistyyliset ostoskeskukset joita Damaskoksen ympärille on viime aikoina perustettu tarjoavat länsimaisia merkkivaatteita, kenkiä, laukkuja ja elektroniikkaa sekä lastenvaatteita erittäin kilpailukykyisin hinnoin.

Muista ostamisen arvoisista tuotteista voi mainita aurinko- ja silmälasit jotka Suomeen verrattuna ovat todella halpoja.

Basaarialueilla tinkiminen kuuluu asiaan ja tuottaa pääsääntöisesti noin 25 % alennuksen. Kannattaa kokeilla!

Ravintolat ja ruoka

Ravintolassa syöminen on Syyriassa todella halpaa, parhaissakaan ravintoloissa lasku usean ruokalajin illallisesta arabialaisine alkupaloineen, juomineen ja jälkiruokineen harvoin nousee yli 10 - 15€ ruokailijaa kohden. Suurin osa paremmista ravintoloista keskittyy Lähi-idän ruokakulttuuriin tai ranskalaisvaikutteiseen eurooppalaiseen keittiöön, mutta varsinkin suuremmissa kaupungeissa vaihtoehtoja löytyy runsaasti. Katukeittiöstä ostettu falafel-leipä tai kebab-annos pitää nälän poissa pitkään eikä köyhdytä matkakassaa kuin muutamalla sentillä.

Taksit

Taksit ovat Syyriassa erittäin halpoja, matkasta suurenkin kaupungin laidalta toiselle selviää yleensä noin eurolla. On tosin hyvä muistaa tarkistaa että taksissa on mittari ja että kuljettaja myös käyttää sitä. Varmempi tapa on sopia hinta ennen matkaa, vaikka tässä yleensä turisti hieman häviääkin.

Kampaamot, parturit ja kosmetologit yms.

Kauneudenhoitopalvelut ovat myös edullisia ja hyvälaatuisia. Manikyyri, pedikyyri ja kampaus Damaskoksen keskustassa maksaa noin 10 - 20 € ja on tasoltaan erinomainen. Miesten hiustenleikkuusta ei hienommassakaan salongissa yleensä veloiteta paria euroa enempää.

Räätälit

Myös paikalliset räätälit ovat erinomaisia ja edullisia. Miesten puku tai naisten jakkupuku valmistuvat nopeimmillaan päivässä ja materiaalin voi valita parhaista eurooppalaisista villasekoituksista. Hintaa ei hyvätasoiselle puvulle tai päällystakille kerry kuin 100€.

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme